Lapsuudenkodissani meillä oli aina eläimiä ja minulla aina lemmikkejä.
Kissoja, koiria, hamstereita ja siihen aikaan myös lehmiä.
Olen aina pitänyt lähes kaikista eläimistä.
Nyt aikuisiällä on ollut haaveena omistaa koira tai useampia koiria kun aika ja elämäntilanne sen sallii.


Ensimmäisen kultaiseni hain kennel Goldencoatista. "Roosa" on ihana, rauhallinen, hiukan ujo lady.
Jo silloin miellyin tähän rotuun ja tiesin, että meille tulee joskus toinen kultainennoutaja.
"Hillan" hain kennel Pilliklubista ja tämä energinen, täynnä tarmoa oleva pentu tuli meille loppuvuodesta 2008.
Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu myös "Hillan" tytär "Tecla".


Koirieni kanssa olen harrastanut hiukan agilityä, mutta viime aikoina toko ja näyttelyt ovat vieneet aikani.
Kuljen myös metsässä koirieni kanssa paljon muuten vain.


Kävin kasvattajan alkeiskurssin syksyllä 2011 ja kennelnimi Keltakullan hyväksyttiin maaliskuussa 2012.

Tavoitteenani on ensisijaisesti terve, hyväluonteinen ja monipuolinen harrastuskoira.
Kasvatustyöni on pienimuotoista ja tapahtuu kotioloissa. Jokainen pentue, joka Keltakullan kennelissä kasvatetaan, on tarkkaan harkittu.
Toivon löytäväni jokaiselle pennulle mahdollisimman sopivat kodit.
Kodit, joissa koiralle on aikaa, joissa ne saavat paljon liikuntaa ja huolenpitoa sekä toimintaa, jota kultainennoutaja kaipaa.


Valmistuin kesäkuussa 2012 Tampereen Urheiluhierojakoulusta koirahierojaksi.
Suomen Kennelliiton arkitottelevaisuuskoulutusohjaaja.

- Riitta -